lauantai 12. syyskuuta 2009

Diagnoosista Blogiin

Olen viime päivinä pannut merkille, että jostain hassusta syystä f90.0 immeiset ovat aloittaneet bloginsa juuri diagnoosinsa saatuaan. Ei sillä, että olisin edes kehdannut kirjoittaa mitään ennen sitä ah niin tutun tuomituksi tulemisen tunteen johdosta.

32 pitkää ja ikävää vuotta sain seikkailla sumussa aivojeni vankina ihmetellen miksi juuri minä olin niin erilainen. Selityksiä on kehitelty jos jonkinlaisia elinympäristöstä mielenterveydellisiin traumoihin ilman järjellistä tulosta. Teininä puolustin vanhempiani, joita varmasti katsottiin kieroon kasvatusmetodiensa epäonnistumisesta. Todellisuudessa he eivät olisi kyenneet pidättelemään itsepäistä extremekulkuria joka olisi pahan paikan edessä porannut vaikka tiiliseinään reiän päästäkseen vaeltamaan öiseen pimeyteen kohti arvaamattomia ja riskialttiita maisemia.

Nyt mitättömän ja mädänmakuisen menneisyyden päässä pyörineet plussapallot tipahtelevat päivittäin lokeroihinsa muuttaen muistoja käsiteltäviksi ja ymmärrettäviksi. Toisaalta,
haaveeni ainutkertaisen omaelämänkerran kirjoitustyöstä karisevat hiljalleen, sillä niitähän tuntuu olevan jo tehty. USKOMATONTA! Olen aina kuvitellut olevani ainoa, sillä kaikki vuodet olen tullut väärinymmärretyksi niin koti-, koulu- kuin työympäristössäkin unohtamatta muita sosiaalisia vuorovaikutustilanteita.

Pohdiskelin eräänä päivänä kansakuntaamme hoitoa täällä takapajuisessa pohjolassa. Ulkomailla asuttuani voin hyvällä omallatunnolla sanoa että lääketiede/hoitometodit täällä ei t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n ole niin huipulla kun meille uskotellaan. Marssin viimeksi apteekkia kohden Citalopram-reseptin kanssa, jonka sain ties monennenko kerran tähän "masennuksen" hoitoon. Sanoin apteekissa etten tahtoisi niitä popsia (onko masentuneella ihmisellä näin paljon haaveita, suunnitelmia, projekteja, rakkautta ja ajan riittämättömyysongelmia?) Apteekin täti kertoi, ettei syytä huoleen. Meillä 70% aikuisväestöstä syö tuotetta -WHAAAAAT??? Olemmehan me toki melankolinen kansa mutta... ei me nyt juma......ta olla kaikki täällä masentuneita. Napeilla hoidetaan tässä maassa pois vaiva kuin vaiva, raivostuttavaa.

Mietin tätä hulluutta ja tulin siihen tulokseen, että resursseja avarakatseisempaan hoitotyöhön ei yksinkertaisesti ole. Kaikki voimavarat ovat keskitetty sotien jälkeen niistä johtuviin vammoihin ja traumoihin. Siitä ollaan hiljalleen laajennettu kansanterveydellisten ja ravitsemuksellisten ongelmien tutkimiseen ja hoitoon. Pitkä matka on vielä näihin päiviin, jolloin ihmisten yksilölliset sairaudet havaitaan ja kuntoutetaan. Voin kertoa että lasteni kanssa en näissä asioissa tule antamaan periksi. Tällaista helvettiä en heille tule suomaan, oikean elämän on alettava ennen keski-iän kynnystä.

On kuulkaa ollut tapetilla synnytyksestä jäänyttä aivovauriota, kasvainta, MS-tautia, Parkinsonia, aivoverenkiertohäiriötä ja aivosuonenpullistumaa uniapnean lisäksi. Ja alaspäin mentäessä endometrioosista polvivammaan ja astumavikaan mitään löytymättä. Niin kliinistä että! Eikä kellekään juolahtanut mieleenkään että fibrymologia narkoleptisten oireiden lisäksi liittyy sinne samaan aivokeskukseen jonka säätelyjärjestelmä on epätasapainossa.

Kuten samikset voivatkin omasta elämästään arvata, on kouluprojektini pahasti kesken; puuttuu tenttiä, etätehtävää, ryhmätöitä ja opinnäytetyökin lepäilee aloittamista vaille valmiina... Jos paneutuisin niihin samalla intensiteetillä kuin elämäni avaamiseen, olisin jo moneen kertaan valmistunut. Hetki vielä ja tulen kohden kuin raivopäinen härkä, yllättäen ja odottamatta!

Kiitos Jumala että olen ja saan kirjoitaa vihdoin, pus ja hali!

perjantai 11. syyskuuta 2009

ADHD ja taittovirhe

Kappas, luin Addinaisen lisäämän artikkelin aiheesta joka on pakko laittaa nyt tännekin. Hassua että isälläni on (nyt jo tosin leikattu), itselläni mutten ole oppinut silmälasien käyttäjäksi, ja pienimmällä pojallani.

Science Dailyssä vuonna 2000 julkaistun artikkelin mukaan lasten taittovirheellä ja ADHD:lla on yhteys. Lapsilla, joilla on todettu taittovirhe, diagnosoidaan artikkelin mukaan ADHD noin kolme kertaa useammin kuin muilla lapsilla. Samoin ADHD:sta kärsivillä on yli kolme kertaa useammin taittovirhe kuin muilla.

Tutkijat eivät ota kantaa siihen, aiheuttaako taittovirhe ADHD:ta tai päinvastoin, vai onko kyseessä tilanne, jossa taittovirhe diagnosoidaan virheellisesti ADHD:ksi tai päinvastoin.

ScienceDaily: Opthalmologists Discover Relationship Between Eye Condition And Attention Deficit Hyperactivity Disorder

Ihana aamu

Elämäni onnellisin aamu. Herään ihka ensimmäistä kertaa elämässäni ilman useamman kellon yhtaikaista ja pitkäkestoista pirinää vilkaistakseni kelloa joka näyttää AAMUISTA AIKAA. Nousen ylös omin jaloin, silmät pyörimättä, sekoilematta, huimaamatta, nukahtelematta.

Onko tämä kaunista unta, heräsinköhän sittenkään? Tunne on sanoinkuvaamattoman arvokas ja toivo elää siitä, että näitä saa kokea tulevaisuudessakin.

Poissa on murheet lapsuuden, jolloin
heräsin vastenmielisesti hoitopaikasta tietämättä miten sinne olin päätynyt,
möllötin aamueskarissa aivot nukkuen,
kouluun lähtö tuntui ylitsepääsemättömältä,
vanhempani vetivät minut istumaan jotta heräisin,
kävelin ja höpötin unissani,
nukahtelin kyläreissuilla

Poissa on murheet nuoruuden, jolloin
nukuin vuorokausia putkeen kun sain mahdollisuuden,
koulu kävi mahdottomaksi ja vaihdoin sen iltatyöhön,
keskustelin puhelimessakin unissani tietämättä herättyäni mitään,
nukahtelin pitkin päivää,
alisuoriuduin kaikesta mihin kyvyt olisivat hienosti riittäneet,
väsymys voitti kaverisuhteet

Poissa on murheet nykyhetken, jolloin
uupumus nakertaa elämääni,
lähimpäni kärsivät nukahteluistani,
en ole iltaankaan mennessä virkeä herättyäni,
en tapaa ystäviäni keskeneräisten projektien vuoksi,
jolloin en herää edes kelloihin vaan minut on potkittava ylös hartiavoimin,
en kykene lukemaan tekstiä tai katsomaan tv:tä nukahtamatta,
laahaan aivoja perässäni pitkin päivää,
sekoilen sanoissani ja tiputtelen tavaroita,

Rakas elämä, anna tämän olla totta eikä ohimenevää harhaa. Vihdoinkin olen saanut halun lisäksi kyvyn elää enkä tahdo sitä menettää!

Rakkaudella,
Addi

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Äidiltä pojille

9.9.2009
Lapseni, maailmani. Kunpa oivaltaisitte kuinka rikasta elämää elätte. Olette saaneet kokea ja nähdä kahden täysin erilaisen, tasavertaisesti rakastavan maailman. Se kasvattaa teistä ymmärtäväisiä, kärsivällisiä ja avarakatseisia maailmankansalaisia. Näätte tunteiden ja tapojen kirjon, joista poimitte itsellenne parhaiten sopivia aineksia. Älkää koskaan vaipuko rakkaudettomuuden harhaan, sillä molemmissa kodeissa teitä rakastetaan täydestä sydämestä eri tavoin ilmaisten.

Älkää myöskään milloinkaan pelätkö, että tuomitsisin teitä epäonnistumisesta. Se kuuluu jokaisen elämään tehden meistä viisaanpia ja suvaitsevaisempia tulevaisuuden kivijalaksi.

Maailma on aina ollut ja tulee aina olemaan epäoikeudenmukainen, se on vain hyväksyttävä. Te ette voi sitä yksin parantaa ja riittää, että toimitte parhaan tahtonne mukaan.

Kohdatessanne ilkeyttä, puolustakaa itseänne ja vaatikaa oikeutta. Samaan ei kannata alentua, muutoin paha olo vain lisääntyy. Ymmärrätte jo nyt, ettei kiusaajilla ole hyvä olla. Se on säälittävää vaikka sanotaan että sääli on sairautta. Yhdenkään hyvinvoivan ja onnellisen ihmisen ei tulisi mieleenkään tietoisesti toista satuttaa.

Muistakaa, ettei rakkaus ole pelkkää sydämen pamppaamista ja huumaa. Se on tahtotila, jossa vaikeina ja pahimpinakin hetkinä arvostetaan ja tuetaan toinen toisiamme. Vaikeat ja ärsyttävätkin hetket muokkaavat meitä läheisemmiksi ja entistä rakkaimmiksi auringon taas paistaessa.

Meidän maailmassamme ihmisiä tuomitaan helposti. Malttakaa mielenne niellen ylpeytenne ja odottakaa kärsivällisesti että sisimpänne huomataan. Tulette oppimaan, että kuoret ovat monesti rakennettuja ja harhaanjohtavia. Kovimman ja epäilyttävimmän ulkoasun alla saattaa asua meistä viisain, herkin ja luotettavin. Yllättäen siistein, mukavin ja hyväntahtoisimman oloinen saattaakin osoittautua itsekkäimmäksi oman edun tavoittelijaksi joka haluaakin sinulta kaiken muttei sinua.

Menestystä ei mitata rahan tai omaisuuden määrällä. Ihminen on menestynyt silloin, kun se saavuttaa tasapainon ympäristön, läheistensä ja itsensä kanssa ollen onnellinen. Se vaatii paljon enemmän työtä kuin perityn omaisuuden sijoittaminen tai aineellista voittoa tavoitteleva kunnianhimo. Arvostakaa kuitenkin työntekoa ja siitä seuraavia positiivisia vaikutuksia oman elämän ylläpitoon sekä yhteiskuntaan.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Papalle :)

Rakas pappa,

Olen jo jokusen vuoden pärjännyt ilman siipiesi suojaa. Lähtösi jälkeen olen joutunut tutustumaan itseeni omin silmin, hyväksymään virheeni ja olemaan ylpeä teoistani. Se on ollut vaikeaa, sillä sinunlaistasi ymmärrystä ja rakkautta tuskin löytyy mistään.

Olen monesti ollut hukassa, enkä tiedä minne mennä. Veit mukanasi paikan rauhoittua, pesän jossa sai olla vapaa maailman murheista. Jatkan etsimistä, enkä silti löydä teräskeppiä joka vankkana tukee heikohkoa kulkua murtumatta itse mukana.

En ole juurikaan käynyt haudallasi ja se on noloa. Toisaalta, tunnen että olet läsnä elämässäni ja näät hyvin miksi en siellä vieraile. Ehkä aikaa myöten kykenen siihenkin paremmin.

Olet rakas, ja mummikin, joka taustalla kannatteli herkkää pappaa (myönsit sen tai et). Ne hyvät ja herkät ominaisuudet jotka sielussani elävät, ovat teidän ansiosta sinne ikuisiksi ajoiksi muuttaneet.

Kiitos pyyteettömästä rakkaudesta ja vilpittömästä tahdosta joita elämääni sain.

- Papan tyttö

Elämää

Armas elämä, tule syliini ja annan minun koskettaa sinua
Anna tuntea lempeä hyväilysi, nuuhkia miljoonat tuoksusi,
Nähdä luodut ihmeet Jumalan

Anna voimia auttaa heikompaa, ymmärtää kärsivää,
puolustaa kyvytöntä ja toimia esimerkkinä

Ota pala sydämestäni ja lähetä eniten tarvitsevalle

Poimi uskonkukastani siemeniä ja kylvä hukkaan joutuville

Jaa sielustani osia onnettomille

Anna auringon säteiden lämmittää kylmää
Ja sateen helliä kärventynyttä

Vie viestini vilpitön loukkaamilleni,
Ja viisautta oppia virheistäni

Jos toivenii voisin esittää hartaan,
Niin kovasti tahtoisin lisää aikaa

Kiitos kaunis läheisilleni jotka ovat polullani mutkikkaalla taivaltaneet kanssani :)

maanantai 24. elokuuta 2009

Sosiaalinen taival

Olen ollut ikäni outo ja ”hullu,” joka on ärsyttänyt ympäristöään tavalla tai toisella. Tapanani on ollut jäädä haaveisiin, jolloin saatan tuijottaa määrittämättömään pisteeseen kunnes havahdun. Olen aina ollut erilainen ja pelännyt ns.normaaleja ihmisiä, sillä en kykene käyttäytymään samoin tavoin.

Alle kouluikäisenä seurailin ihmisiä hiljaa tuttipullon takaa. Vanhemmiltani kysyttiin, mikä mahtaa olla vikana kun vaan tuijotan hiljaa –olenko vajakki? Tuttipullo vaihtui tuttiin, ystävään, josta jouduin kouluun mennessä luopumaan. Lapsena leikin enimmäkseen mielikuvituskavereiden ja kahden nukkeni kanssa aikuisten leikkejä, sillä en ollut ikätovereideni kanssa samoilla aaltopituuksilla.

Ala-asteikäisenä kammoksuin kuiskuttelevia lettipäitä, joiden kanssa en löytänyt yhteistä taivalta. Koitin selvityä yksin taistellen välitunnit poikien kanssa. Musiikkiluokalle siirtyminen oli pelastus sosiaalisuuteen, sillä meillä kaikilla oli yksi yhteinen tekijä: rakkaus musiikkiin. Hakeuduin kuitenkin vanhempien ihmisten seuraan, enkä koskaan kokenut olevani lapsi. Ainoat naispuoliset ihmiset, joiden kanssa olen taivaltanut, kärsivät täsmälleen samansuuntaisista tuntemuksista.

Olen edelleen muille se outo, sosiaalisia tilanteita järisyttävän suuresti pelkäävä androgyyni joka välttelele uusien suhteiden solmimista pakenemalla paikalta. Samalla tunnen vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka luovat käsityksiään ulkoisiin ominaisuuksiin perustuen. Työroolini takana tilanne on toisenlainen, nautin roolistani enkä pelkää. Ainoastaan oma haavoittuva itseni pelkää toimia omalla persoonallaan.


keskiviikko 19. elokuuta 2009

Kaupassa käynnin tuskaa

Kaupassa käyminen on puuhista vastenmielisintä. En voi sietää suuria marketteja, sillä niissä tulee heikko olo ja sydän pomppii kurkkuun. Välillä olen joutunut jättämään leikin sikseen ja kävelen kuin Zombi jokusen tunnin epäonnistuneen Prisma-reissun jäljiltä. Vältän viimeiseen asti kauppoja, ja ruokani haen mieluiten pienestä lähikaupasta tai ABC:ltä. Vaatekaupoille en jaksa lähteä ja lapsilleni tilaan vaatteet postimyynnistä, joka sekin vaatii runsaasti ponnisteluja sillä valikoima on liian suuri. En ymmärrä ihmisiä jotka vapaa-aikanaan lähtevät ostoksille saati alennusmyynteihin. En voisi lähteä sellaisiin kuuna päivänä!

perjantai 14. elokuuta 2009

Kiire asuu minussa

Vaikka mitä hyvänsä yrittäisin ja vaikka kuinka ajoissa heräisin, elän jatkuvasti veitsenterällä. Olen myöhässä tapaamisista, koulusta, kekkereistä, lasten tapahtumista, häistä ja hautajaisista. Töihin kerkiän sillä, että juoksen kuin gaselli raiteen viereen parkkeeraamastani autosta junaan. Jos epäonnistun, voin ajaa autolla töihin. Jostain syystä onnistun aina olemaan töissä paikalla juuri sillä viimeisellä minuutilla vaikka matkaa on n.60km. Olen ajatellutkin, että suurempi voima varjelee päivistäni selviytymistä. Olen koitellut kaiken maailman temppuja, mutta historia senkun toistaa itseään. Jos olen ajoissa valmis, on varmaa että olen hukannut avaimeni tai jumitun vessaan ollen jälleen myöhässä...